torstai 7. helmikuuta 2013

Pentujen Turun valloitus

Pennut kävivät tänään Turussa silmäpeilauksella, sirutuksessa ja ell tarkastuksessa. Fiksun kasvattajan tavoin :) annoin tunti ennen ensimmäistä automatkalle lähtöä pennuille aamuruuan. Kukaan ei kuitenkaan oksentanut, kuolannut tai muutenkaan stressannut matkustusta. Ekan viidennkilometrin aikana pitivät kuoroa ja protestoivat häkissä oloa jonka kälkeen kävivät nukkumaan ja nukkuvat Turkuun asti.

Onneksi Henna olin lähtenyt mukaan avuksi ja saatiinkin kannettua pennut häkissä sisällä, remmissä kävely olisi voinut olla tuon joukkueen kanssa hieman töksähtelevää. Pannatkin tuli laitettua ekaa kertaa kaulaan juuri ennen lähtöä. Sirutuksessa ainoastaan poika hieman vingahti, tytöt eivät reagoineet mitenkään. Kaikkien silmät olivat puhtaat, ell tarkastuksessa oli kaikki kunnossa. Ainoa huomautus tuli Sahdin tiukasta purennasta, joka on hyvin lähellä tasapurentaa. Toivotaan että se siitä muuttuu nätiksi, mikä on täysin mahdollista.

Pennut ovat nyt ulkoilleet ahkerasti pihalla. Täällä sisällä meteli on välillä korvia huumaava. Minttu halusi tehdä pennuille lelun joka on siis 1,5 litran muovipullo jossa on kiviä sisällä. Siitä on tullut pentujen uusi lempilelu, koska se kaikista kova äänisin lelu. Ajatus kuulosti vielä siinä vaiheessa kivalta kun lelua tehtiin, tottuvat näppärästi leikkiessään kolinaan. Mutta viimeistään viime  yönä kun viisikko juoksia keittiössä rallia pullon kanssa kahdelta yöllä oli ajatus tuollaisesta kolisevasta lelusta todella huono.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti