sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lauantai-illat treffit

Norpan ja Punssin lauantai-illan treffit olivat myös oikein onnistuneet. Homma hoitu hyvin samaan tapaan kuin torstainakin, tosin vieläkin nopeammin. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin ja vain odotetaan.

torstai 18. lokakuuta 2012

Onnistunut astutus

Norppa aloitti juoksunsa 5.10. Tänään käytiin treffaamassa Punssia ja astutus onnistui varsin helposti ja luomusti. Norppa ja Punssi kävivät eka pikkukävelyllä juoksentelemassa ja kun päästiin takaisin Tuulian ja Timon pihaan oli kaverit sitä mieltä että aika on kypsä.  Punssi oli oikein herrasmies.

Lauantaina otetaan uusiksi :).