torstai 7. helmikuuta 2013

Pentujen Turun valloitus

Pennut kävivät tänään Turussa silmäpeilauksella, sirutuksessa ja ell tarkastuksessa. Fiksun kasvattajan tavoin :) annoin tunti ennen ensimmäistä automatkalle lähtöä pennuille aamuruuan. Kukaan ei kuitenkaan oksentanut, kuolannut tai muutenkaan stressannut matkustusta. Ekan viidennkilometrin aikana pitivät kuoroa ja protestoivat häkissä oloa jonka kälkeen kävivät nukkumaan ja nukkuvat Turkuun asti.

Onneksi Henna olin lähtenyt mukaan avuksi ja saatiinkin kannettua pennut häkissä sisällä, remmissä kävely olisi voinut olla tuon joukkueen kanssa hieman töksähtelevää. Pannatkin tuli laitettua ekaa kertaa kaulaan juuri ennen lähtöä. Sirutuksessa ainoastaan poika hieman vingahti, tytöt eivät reagoineet mitenkään. Kaikkien silmät olivat puhtaat, ell tarkastuksessa oli kaikki kunnossa. Ainoa huomautus tuli Sahdin tiukasta purennasta, joka on hyvin lähellä tasapurentaa. Toivotaan että se siitä muuttuu nätiksi, mikä on täysin mahdollista.

Pennut ovat nyt ulkoilleet ahkerasti pihalla. Täällä sisällä meteli on välillä korvia huumaava. Minttu halusi tehdä pennuille lelun joka on siis 1,5 litran muovipullo jossa on kiviä sisällä. Siitä on tullut pentujen uusi lempilelu, koska se kaikista kova äänisin lelu. Ajatus kuulosti vielä siinä vaiheessa kivalta kun lelua tehtiin, tottuvat näppärästi leikkiessään kolinaan. Mutta viimeistään viime  yönä kun viisikko juoksia keittiössä rallia pullon kanssa kahdelta yöllä oli ajatus tuollaisesta kolisevasta lelusta todella huono.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kuusi viikkoa!

Syömisen jälkeen pitää yrittää syödä vielä kuppikin


Niinkuin kuvasta näkyy Norppa ei ole enään kovin innoissaan imetyspuuhista, enkä kyllä yhään ihmettele että miksi!

Pikku-Norppa

Apulaiset aina valmiina kun kyse on moppauksesta
Pikku-Norppa

Pikku-Norppa ja Tursake


Poju hepulin vallassa :)

Sahti

Tursake

Poju

Tärppä todella onnellisen näköisenä :) "Nääksä mitä toi tekee???"

Sahti leikkii Tärpän hännällä

Malinois hätää kärsimässä :)
Siinä tänään otettuja kuvia. Iso kiitos Kati Dahlströmille hienojen kuvien ottamisesta!

Pennut on nyt 6 viikkoa ja 2 päivää vanhoja. Ovat käyneet muutamia kertoja ulkona, Norppa hieman opetti lapsilleen kuinka otetaan tila haltuun. Sai hirveän hepulin ja juoksi ympäri metsiä ja kävi välillä viuhahtamassa pentujen ohi ja haastamassa leikkimään. Pennuilla vain päät kääntyivät kun ihmettelivät mikä se ohi kiitävä musta otus oli :). Reippaasti lähtivät kaikki tutkimaan pihaa, kauaa ei uskalla ulkona pitää etteivät saa kylmää.

Pojun pissanäyte vietiin tiistaina uudelleen tutkittavaksi Reviiriin ja kiteet joita viimeksi havaittiin reilusti olivat poissa mutta punasoluja oli vielä joten kuuri jatkuu vielä. Torstaina kaikki pennut matkaavat Turkuun silmäpeilaukseen, sirutukseen ja ell tarkastukseen. Siihen asti pennut saavat kerätä kokemuksia täällä kotipuolessa.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Viisi kokonaista viikkoa!

Pennut täyttävät tänään viisi viikkoa! Sen kunniaksi aloin ottamaan niistä räpsyjä, koska oli vain iPad:n kamera käytössä kuvat oli suurilta osin sellaisia josta hädin tuskin selvän saa. Alla kuitenkin parhaimmat räpsyt, jotka tulivat sitten kun pennut alkoivat sammumaan... :)

Poika jouduttiin käyttämään tiistaina eläinlääkärissä, kun sille tuli pissavaivaa. Ei saanut kunnolla pissattua ja tutkimusten lopputuloksena joutui antibioottikuurille. Ensi viikolla viedään uusintanäyte tutkittavaksi ja nähdään onko ongelma hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Poika on kokoajan ollut oma  reipas itsensä. Eläinlääkärissäkin oli todella reipas, häntä komealla kippuralla liikkui rentona tutkimuspöydällä.

Muuten kaikille pennuille kuuluu hyvää ja vauhdikasta.








"Tursake"




"Tursake" sattui olemaan kuvauksellisella tuulella




Kaunis merle tyttö



Merle tytön jalka näyttää täysin normaalilta. En ole edes muistanut päivittää jalan kuulumisia kun siinä ei enään näy mitään. Loistavaa :)



Ja vielä yksi kuva merle tytöstä



"Norppa kakkonen", ainoa mahdollisuus oli saada kuva hetki ennen sammumista :)




"Poju" ja " Tursake" leikkimässä



"Poju" hetken paikallaan



"Poju" pitää hauskaa



Paras yksittäiskuva "Pilkusta". Kaverilla oli hieman meno päällä, onnea vaan sille kuka tämän pennun saa... Osaa uida myös vesikupissa :)



Pennut parhaimillaan eli nukkumassa :)

perjantai 18. tammikuuta 2013

Uusia kokemuksia metsästämässä

Pennut ahmivat joka päivä uusia kokemuksia itselleen. Tasapainotyynyistä, joita niillä on kolme käytössä on tullut niiden suosikkeja. Kiipeilevät ja tasapainoilevat tyynyjen päällä omaksi ilokseen. Norppa kakkonen on nähty kaksi kertaa pissaavan tyynyn päällä kyykkien, hyvin tasapaino kestää pissaamisen ajan :). Ovat kiinnostuneita leluista, purevat ja kantavat niitä.

Eivät enään tyydy pelkässä vessassa oleiluun vaan tulevat ovensuussa olevan portin läpi keittiöön jonka ovat siis nyt vallanneet.

Syövät erinomaisella ruokahalulla lihaa, kalaa, kasviksia ja jauhettua broilerin siipeä ovat myös saaneet.

Pennut ovat saaneet paljon hyviä kokemuksia muista koirista, Flow on ihan myyty. Haluaisi vaan maata pentujen luona vessassa ja se pitää kaulapannasta raahata pois niiden luota. Tärppä tajusi vasta muutama päivä sitten että ne ovat sittenkin koiria ja sen jälkeen tykännyt pennuista kovasti. Aikaisemmin häipy menemään heti kun pennut liikkuivat. Luja ja Pampula on ystävällisen kiinnostuneita ja tykkäävät hengailla niiden kanssa.

http://youtu.be/eJqQ6xlWB4Q


perjantai 11. tammikuuta 2013

Jumppa jumppa!

Nyt kun pennut ovat jo päivää vaille kolmeviikkoisia on aika aloittaa jumppatuokiot :).Ovat siis tänään päässeet jauhelihaa saadessaan samalla vähän tasapainoilemaan tasapainotyynyn päällä. Harjoitusten jälkeen myös omatoimisesti kiipeilivät tyynyn päällä kun siinä oli tietenkin ruuan murusia ja hajua. Tänään oli kolmas päivä kun saavat pikkunokareet jauhelihaa, hyvin maistuu liha kaikille ja nyt pentujen luokse mennessä tarkastavat ensimmäisenä käsiä nuuskien ja nuollen löytyisikö käsistä ruokaa.

Pennut kehittyvät kyllä hurjaa vauhtia, tuntuu että joka päivä tulee uusia juttuja mitä tekevät. Ovat kantaneet jo lelua, purevat toisiaan ja ihmisiä, tekevät tapporavistuksia, murisevat jne. Pyrkivät pesästä pois pissalle ja joskus eksyvät sanomalehdelle ja toisinaan lattialle.

Poika

Poika

Poika

Poika


"Pilkku"

"Pilkku"

"Pilkku"

Norppa 2. Tällä pennulla väritys on ihan samanlainen kuin Norpalla

Norppa 2

Merle tyttö

Merle tyttö

Merle tyttö
"Tursake" Tällä kaverilla turkkia riittää, siitä kaunis lempinimi :)

"Tursake"

"Tursake"
















maanantai 7. tammikuuta 2013

Mamma kuntoilee


Pennut muuttivat torstaina makuuhuoneesta vessaan omassa pedissään ja tänään peti poistettiin jotta saavat riittävästi liikkumistilaa. Pennut saivat myös tänään tutustella Nopsaan, Lujaan ja Pampulaan. Heiluttivat niille häntiään ja uteliaina tervehtivät uusia tuttavuuksia. Ne ovat myös alkaneet kömpelösti leikkimään, purevat toisiaan hampaattomilla suillaan ja murisevat ja tietysti kovasti liikkuminen kehittyy kokoajan.




Norppa aloitti tänään kuntoilun, puki haalarin päälle ettei tissit palellu ja läks lenkille.

Pamupula ihmettelemässä pikkusia
Tutustumista puolin ja toisin
Lujakin pääsi ihastelemaan ja tutustelemaan
Nopsan taivas, ihania pentuja
Nopsa tyylinsä mukaisesti nättinä kuvissa :)
Nopsa onnellisena hoitaa ja putsaa pentuja
Merlepoika innokkaana tutustumassa Nopsaan
Kömpelöä leikkiä
Nopsa ja pennut