lauantai 22. joulukuuta 2012

Maailmanlopun pennut :)

Norpan pennut siis syntyi tänään aamulla, maailmalopun päivänä. Pennut ovat nyt jo selvinneet maailmanlopusta joten tulevat elämässään selviämään taatusti mistä vain! :)

Ensimmäinen pentu merle narttu syntyi 7.05, paino 370g.

Toinen pentu oli mustavalkoinen narttu, joka syntyi 7.50. Paino 329g.

Kolmas pentu myös mustavalkoinen narttu, syntymäaika 9.05. Paino 370g.

Neljäs pentu jälleen mustavalkoinen narttu, syntyi 9.50. Paino 400g


Neljännen pennun jälkeen jo luultiin hetken kaikki olisi tullut ja Norppakin imetti pentujaan selällään maaten silmät kiinni aivan rauhallisena. Sitten yhtäkkiä pyörähti kyljeelleen ja alkoi nuolemaan peräänsä. Naureskellen keiräiltiin pentuja kasaan jotka olivat siinä samassa heilahtaneet minne sattuu. Hetken päästä aloin katsomaan että mitä se Norppa vielä oikein itseään nuolee niin kappas siellä olikin vielä yksi pentu

Eli viiden pentu oli merle uros joka syntyi 10.25. Painoa tällä "pikkupojalla" 414g.


Kaikki pennut syntyivät tosi helposti neljä syntyi pääedelle ja yksi jalat edellä mutta sekin tuli hyvin pussissaan. Norppa on täysin omistautunut pentujen hoitoon. Ei malta edes syömään ja juomaan nousta pentujen luota vaan ruoka ja juoma pitää tarkoilla pentujen luokse. 

Pennut ovat kaikki todella elinvoimaisia, imevät hyvin ja lujalla imuotteella. Merle nartun kohtalo on vielä auki. Sen oikea takajalka ei ole normaalissa asennossa vaan on polven alapuolelta kääntynyt voimakkaasti sisäänpäin. Ilmeisesti pari ekaa viikkoa tulee näyttämään mikä suunta on sen suhteen, on mahdollista että jalasta tulee vielä ihan kunnon jalka ja virheellinen asento johtuu vain siitä että on vääntynyt kohdussa ahtaalla ollessaan tai sitten siinä on jotain rakenteellista vikaa. Aika näyttää.

1 kommentti:

  1. Vau, hieno päivä tulla maailmaan yhden aikakauden päättyessä :D! Hienoa kuulla, että kaikki on mennyt hyvin, toivottavasti aika on myös merlenartun puolella. Nyt jännittämisestä voi siirtyä sitten joulun odotteluun :). Rauhallista joulua myös sinne!

    - Ilona

    VastaaPoista